Naisjärjestöjen keskusliitto Twitterissä Naisjärjestöjen keskusliitto Facebookissa
 

Osaavat JA VAIKUTTAVAT NAISET vaalivat ja RAKENTAVAT YHTEISTYÖSSÄ TASA-ARVOISta ja kestävää YHTEISKUNtaa

 
 
 
 

Ajankohtaista

21.11.2018

Naisjärjestöt vaativat muutosta – Hallitukseen on valittava puolet naisia!

Naisjärjestöjen Keskusliiton vuosikokouksen julkilausuma 19.11.2018


Huhtikuussa 2019 järjestettävissä eduskuntavaaleissa valitaan Suomelle uusi hallitus ja kansanedustajat. Naisjärjestöjen Keskusliiton vuosikokous vaatii, että tulevassa hallituksessa on yhtä paljon naisia ja miehiä myös hallituksen avainpaikoilla. Vuoteen 2017 mennessä naisten osuus itsenäisen Suomen ministereistä on ollut 12 prosenttia ja vain yhdessä hallituksessa on ollut naisenemmistö. Vuonna 2017 OECD-maista vain Ruotsissa, Ranskassa, Sloveniassa ja Kanadassa oli naisenemmistöinen hallitus. Naisten osuus eduskuntavaaliehdokkaista on kautta historian ollut miesten osuutta pienempi. Tällä hetkellä kansanedustajista 42 prosenttia on naisia. Suomen pääministereinä on kuluneiden 101 vuoden aikana ollut 72 miestä ja kaksi naista. Naispääministerien hallituskausien yhteenlaskettu kesto on hieman yli vuoden. Miespääministerit ovat olleet vallassa yhteensä 100 vuotta. On muutoksen aika. Myös pääministeriksi on valittava nainen.


Naisten ihmisoikeudet ovat viime vuosien aikana joutuneet maailmanlaajuisesti kyseenalaistamisen kohteeksi. Naisjärjestöjen ja useiden muiden kansalaisjärjestöjen toimintatilaa on haastettu vähentämällä niiden julkista rahoitusta ja mitätöimällä tieteelliselle tutkimukselle perustavaa tasa-arvotyötä julkisessa keskustelussa. Tähän on tultava muutos. Naisjärjestöjen Keskusliitto haastaa kansanedustajaehdokkaat ja median nostamaan sukupuolten tasa-arvon eduskuntavaalien keskiöön. Sukupuolten tasa-arvon on oltava valittavien edustajien ja tulevien ministereiden keskeinen osaamisalue, jota myös median tulee heiltä edellyttää. Hallituksen kaikkien ministereiden on sitouduttava naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseen. Suomen tasa-arvolinjan on oltava yhtenäinen.


Naisjärjestöjen Keskusliiton vuosikokous muistuttaa, että jokainen äänestäjä voi edistää päätöksenteon tasa-arvoa äänestämällä naista.


Naisjärjestöjen Keskusliiton hallitusohjelmatavoitteet Naiset vapaiksi – tasa-arvo vaatii tekoja vuosille 2019-2023 hyväksyttiin liiton vuosikokouksessa 19.11.2018.


Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry


Eva Biaudet                        Satu Keiski-Toni                                      Terttu Utriainen

puheenjohtaja                   varapuheenjohtaja                                 varapuheenjohtaja


Lisätiedot:


Eva Biaudet, puheenjohtaja               eva.biaudet@eduskunta.fi, puh. 050 3140205             

Terhi Heinilä, pääsihteeri                   terhi.heinila@naisjarjestot.fi, puh. 040 530 5544

Anniina Vainio, järjestösihteeri           anniina.vainio@naisjarjestot.fi, puh. 050 388 8868


 
 
  • -gnvi-p8-400x400.jpg
  • We All
  • Wihuri-logo
  • OKMlogo
  • Naisten ääni
  • thl-tasa-arvotiedon-keskus-1.png
 
 
 
 
 
login Synergia Foxy